Olen jotain Mati Untin tuotantoa vuosien varrella lukenut, blogiin on päässyt yksi näytelmä. Alkukielinen nimi on Räägivad eli suoraan suomennettuna 'puhuvat', ja tämäkin kirja etenee aika näytelmämaisesti: melkein pelkkinä vuorosanoina, joskin näyttämöohjeita ei ole ja muutaman keskeisemmän henkilön ohella on usein epämääräisenä pysyvä joukko muita henkilöitä, kommentoimassa kuin kreikkalainen kuoro mutta sen verran määrittelemättömästi ettei tätä kai kuitenkaan ole ensisijaisesti näyttämölle tarkoitettu vaan kirjana luettavaksi. (suomennos Eva Lille)
Yhteen kokoontuu sekalainen joukko henkilöitä, ensimmäiset vuorosanat lausuvat epämääräiset 'ensimmäiset', 'toiset', 'muut', 'mies', 'suuttuneita ääniä', kunnes esiin nousee sihteeri Eerika kertomaan muutaman päivän takaista kokemusta, kuinka töiden jälkeen hän ottaa taksin mennäkseen kotiin, mutta jostain syystä taksi kääntyykin eri paikkaan, järven rannalle ja pysähtyy sinne. Eerikasta tilanne tuntuu uhkaavalta, mutta kun paikalle tulee toinenkin auto niin taksi jatkaa matkaa ja nyt oikeaan osoitteeseen. Eerika on järkyttynyt kokemuksesta, ja puhuessaan siitä miehelleen, ystävättärelleen ynnä muille ja näiden puhuessa eteenpäin, epäselvän uhkaava tilanne alkaa paisua moneen suuntaan ja yhdistyä muihin tapahtumiin. Raiskattiinko Eerika? Vai tapettiinko hänet? Pari päivää myöhemmin tapettiin joku taksikuski, vai oliko se että taksikuski oli tappanut jonkun, vai että taksikuski oli tappanut toisen taksikuskin, ja oliko joku näistä sama mies joka oli raiskannut ja tappanut Eerikan (vaikka Eerika siis on paikalla kertomassa tapahtumista, kuten myös taksikuski) Puhe polveilee moneen suuntaan, ja muut tuovat esiin omia näkemyksiään, näkökulmiaan ja kokemuksiaan ja kovin rajallisesti kukaan ketään tuntuu kuuntelevan...
Untin kirjoissa tuntuu olevan tällaista hämmentävää ja aika häiritsevääkin unenomaisuutta: juonivetoisuutta ei kannata odottaa mutta kyllä tämä silti myös kertoo varsin osuvasti yhteisöjen kommunikointia tai sen rikkinäisyyttä, juoruja ja huhuja...ja vaikka kirja onkin reilu 40 vuotta vanha, niin tuliko minulle mieleen sosiaalisen median toiminta, kun maailmassa tapahtuu jotain skandalöösiä tai sellaiselta näyttävää? Vaikuttavasti Unt analysoi ilmiötä jota ei ollut vielä olemassakaan kirjan ilmestyessä. Varsin mainio teos siis.
Ja Helmet-haasteessa voisin laittaa vaikka kohtaan 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja: elokuvaversio menettäisi jonkin verran epämääräisyyttään, mutta voisi siitä kuitenkin tulla hyvin toimiva.
Haluan olla luonnollinen, terve, samantekevää mitä vielä, - kunnollinen, hyvä...ymmärrättehän, mutta kirjailijat toitottavat minulle päivittäin, ettei se ole mahdollista. Kun menen kirjastoon, tunnen ilmassa jotain rietasta. Kuulen kuumeista kuiskinaa ja riettaiden seireenien yninää. Helpottaa taas hengittää, kun olen raittiissa ilmassa! Älkää ymmärtäkö minua väärin. Kirjallisuus on oikein mukava harrastus kun elämä sujuu kuten sen tulee sujua. Vasta kriisitilanteessa ymmärtää minkälaista soopaa se oikeastaan on. Silloin siitä ei saa tukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti